Vuosi on vaihtunut ja meistä moni varmasti ainakin miettii tulevan vuoden tavoitteita. Osa on varmasti jo tehnyt konkreettisen suunnitelmankin tavoitteiden saavuttamiselle. Tästä haluaisinkin nyt kirjoittaa muutaman ajatuksen.

Tavoitteita on monenlaisia. Osalla on tyypillinen uudenvuoden kuntoprojektitavoite, tavoite pudottaa vuoden aikana x määrä kiloja. Osalla on tavoitteena vaihtaa autoa, vaihtaa asuntoa tai ehkä löytää parisuhde. Oli tavoite mikä hyvänsä, harvoin riittää, että tavoite on vain mielessä. Vaatii konkreettisia toimenpiteitä ja suunnitelman saavuttaa tavoitteet, myös valintoja.

Internet pursuaa tähän vuoden aikaan tyyppillisesti erilaisia valmennuksia. Yhtenä esimerkkinä kuntoprojektivalmennukset. Uusi vuosi ja nyt laitetaan elämäntavat uusiksi! Kuulostaako tutulle? Kaikki kunnia tämäntyyppisille valmennuksille, mutta olethan armollinen itsellesi. Usein malli, että kaikki muuttuu kerralla, on jo alkujaan tuhoon tuomittu. Ja kuntoprojekti kaatuu omaan mahdottomuuteensa jo ennen kuin on ehtinyt kunnolla alkaakaan.

Entäpä jos tämän vuoden laihdutuskuurisi tai kuntoprojektisi alkaisikin niin, että muutat yhden asian kerrallaan ja annat itsellesi koko vuoden aikaa sopeutua uuteen muuttuneeseen tilanteeseen? Olisiko tavoitteesi tällä etenemisellä kestävämpi, loppuelämäsi malli? Ravintopuolella voit esimerkiksi ensin keskittyä syömään säännöllisesti, harjoitella aamun aloittamista oikeanlaisella aamiaisella. Vasta tämän jälkeen ottaisit askeleita eteenpäin muiden aterioiden suhteen. Liikuntaan sama resepti, pikkuhiljaa. Kuulostaako hyvältä? Laihduttaessa etenkin ruokavaliolla on todella suuri merkitys; pysyviä tuloksia harvoin saavutetaan rääkkiliikunnan ja Hesburgerin lounas yhdistelmällä.

Oli tavoitteesi hyinvoinnin suhteen mikä hyvänsä, suosittelen sinua tekemään tavoitteen lisäksi suunnitelman ja kirjaamaan sen ylös. Muista myös, että aina tavoitteen saavuttaminen vaatii myös valintoja ja jonkin toisen asian uhraamista.

Mieti siis myös millaisia valintoja sinä tulet tekemään tavoitteidesi saavuttamiseksi ja mistä olet valmis mahdollisesti  luopumaan saadaksesi tilalle jotain paljon parempaa?

<3 Maaret