Niin se vuosi vierähti siitä kun olin ponnisteluhommissa Tyksissä ja saatoin maailmaan meidän perheen pienimmän tyttären. On kyllä ollut uskomaton vuosi ja se on mennyt kuin yhdessä hujauksessa! Onkohan se niin, että kun kaikkea kivaa tapahtuu niin aika juoksee vieläkin nopeammin kuin normaalisti?

Olen nauttinut suunnattoman paljon puuhastelusta pienimmän kanssa kotona! Vaikka teenkin koko ajan myös töitä, pääosa päivän tunneista kuluu arkisissa kuvioissa. Onni kyllä totisesti koostuu nimenomaan niistä arjen pienistä hetkistä ja paloista.

Tätä on meidän ihana arki

Pienin tyttäremme täytti 1-vuotta viime viikon sunnuntaina ja vietimme päivää kameran takana koko perheen voimin. Ehkä oli jo aikakin uudistaa perhepotretti, niin että kuvissa on kaikki lapsemme… Jälkeenpäin naureskelin miten paljon säätöä voikaan aiheuttaa yksi kuvaustapahtuma. Mutta kyllä se meillä niin vain on, että naisen päätettäväksi (ja hoidettavaksi) jää jokaisen kuvausvaatteiden valinta, lasten hiusten laitto ja miljoona muuta asiaa. Ja kun näitä prinsessoja on kolme niin säätö on taattu. Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Esivedokset näyttivät todella hienoilta ja uskon että saamme kivat kuvat meille kotiin. Kuvauksesta vastasi Huokuvan Sonja, jolla oli ammattimaiset otteet ja riittävän rento asenne kun lapsia kuvataan. Voin suositella!

Tutuksi kameran kanssa

Blogin päivitys tuntuu itselläni jäävän koko ajan muiden asioiden jalkoihin. Idearikkaana ihmisenä aiheita, joista kirjoittaa, tulee itselleni päivittäin. Mutta kuitenkin aloittaminen tuntuu aina haasteelliselta ja sitten tulen liian kriittiseksi. Ihailen bloggaajia, joiden jutuissa oma kädenjälki näkyy, eikä tekstin kirjoitus ole liian perfektionistista. Olenkin päättänyt hieman skarpata tässä asiassa ja aamuisin ennen muiden heräämistä yrittää suoltaa ajatuksia screenille. Eikös kuulostaisi hyvältä?