Kiireen katkaisu ja omat unelmat

Kiireen katkaisu ja omat unelmat

Olen pohtinut viime viikkoina paljon omaa elämääni. Millaista elämää haluan elää ja onko nykyinen elämäni linjassa omien arvojeni kanssa. Millaisia asioita toivon elämääni tulevaisuudessa. Mistä asioista olen kiitollinen. Koen, että tällaisia asioita meistä jokaisen...
Innostu kuin lapsi!

Innostu kuin lapsi!

Olen innoissani! Todella innoissani! Näin innoissani en ole ollut vähään aikaan. Nimittäin tässä kävi vähän hassusti. Kolmesta tyttärestäni yksi päätti viime syksynä noin vuosi sitten lähteä kokeilemaan taitoluistelua. Muutaman kerran luistelukoulun jälkeen häneltä...
Sohvaperunasta liikunnalliseksi roolimalliksi

Sohvaperunasta liikunnalliseksi roolimalliksi

Ihana Mira, 33, on ollut asiakkaanani nyt vuoden verran. Hänen tarina on siinä mielessä perinteinen, ettei hän ollut saanut liikunnallista mallia aikoinaan omilta vanhemmiltaan, joten hän ei ollut juurikaan aikuisiällä liikkunut eikä myöskään kiinnittänyt liikkumiseen...