Vietimme perheen kanssa viime viikonloppua Helsingissä. Sää suosi eikä vettä satanut. Tapasimme ystäviä ja kävimme hieman myös kaupoilla ja keskustan humussa maailmaa ihmettelemässä.

Oli ihanaa kokoontua pitkästä aikaa tuttavaperheiden kanssa iltaa viettämään. Meno oli vauhdikasta, kun mukana jaloissa viipelsi myös seitsemän lasta. Kokoonnuimme viettämään iltaa tuttavaperheemme luo, jotka olivat alkuvuodesta palanneet monen vuoden työkomennukselta Australiasta takaisin Suomeen. Heillä on hiljattain rakennettu omakotitalo, joka oli matkan jälkeen saanut vielä uudet maalit sisäseiniin.

Tiedättekö mihin kiinnitin viikonlopun aikana eritoten huomiota? Siihen, että jokaisella tavaralla oli tarkkaan harkittu paikka, turhaa krääsää ei ollut missään ja heillä vallitsi siisteyden ja selkeyden tila. Myös vaatekaapeissa (jotka minulle siis esiteltiin) oli vaatteet taiteltu muovisiin vetolaatikoihin normaalin viikkaamisen sijasta. Näin ne veivät paljon vähemmän tilaa ja kaikki oli heti näkösällä yhdellä silmäyksellä. Niin siistiä ja simppeliä ja vaatteita oli meidän kaappeihin verrattuna niukasti. Muutamilla perusvaatteilla tulee kuulemma hyvin toimeen ja uskon sen.

Erityisen ihastunut olin keskellä yötä kohtaamaani näkyyn, kun etsin lääkkeitä pienimmäisemme kuumeen ja nuhan apuun. Kaikki lääkkeet olivat siististi yhdessä kannellisessa laatikossa ja sieltä löytyi sukkelasti Otrivinit sun muut pelastajat. Mielessäni ajattelin meidän lääkekaappia, joka syöksyy syliini oli sitten päivä tai yö. Joka kerta kun etsit jotain. Miksiköhän säilytän kaikkia niitä purkkeja, kun todellisuudessa tarvitsemme lähestulkoon vain särkylääkettä sekä muutamia muita lapsiperheen pelastajia.

Matkalla kotiin jo luettelin miehelleni kuinka tulen kotimme jokaisen kaapin käymään läpi ja kaikki turha lähtee lähiaikoina. Saavuttuani kotiin illalla alkoikin rätti viuhumaan kun lasten harrastuksista palauduttiin ja sisäinen konmari astui esiin.

Mutta tiedättekö mitä?

Kun aloin tarkemmin ajattelemaan asiaa, niin meillä asuu kolme pientä lasta ja kaksi aika kiireistä aikuista. Sen ajan, jonka pystyn tällä hetkellä irrottamaan itselleni, tulen kuitenkin käyttämään itselleni rakkaisiin asioihin, niihin jotka tuovat hyvää oloa. Olen todennut, että kolmen pienen lapsen perheessä sekasorto on valitettavasti vallitseva tila vielä muutamia vuosia eteenpäin, ellen itse ole koko ajan perässä kulkemassa ja viemässä likaisia sukkia pesukoriin tai pyyhkimässä pöydästä hapankorpun palasia. Järjestin lasten pipo ja hanskahyllyt tässä eräänä päivänä ja tänään kaikki oli jo taas pengottu ylösalaisin.

Mutta näinhän sen kuuluukin mennä. On ihanaa käydä kylässä ja inspiroitua, tietää, että tämä on meilläkin mahdollista, mutta ei ihan vielä. Maltan pitää kodissamme perussiisteystason edelleenkin, mutta maltan myös odottaa muutaman vuoden vielä, kun mustikat pysyvät omalla lautasella ja banaaneja ei heitellä olan yli. Maltan odottaa, että lapset kasvavat ja osallistuvat omasta innostuksestaan siivoustalkoisiin mukaan. Nykyisin se enemmän ja vähemmän kiristyksen ja lahjonnan kautta tapahtuvaa toimintaa.

Puhtaan kodin tuntua ei voita juuri mikään. Jatkossakin kaapeissa saa siis vallita epätasapaino, ja ehdin imuroinnin lisäksi myös ulkoiluttamaan lenkkikenkiäni, kaappien aika koittaa myöhemmin.

Reipasta alkanutta lokakuuta,
Maaret